
Alkuopetus - mikä on tärkeää?
Alkuopetus on aivan oma maailmansa, jonne siirtyminen saattaa joskus jännittää myös opettajaa. Moni miettii, mikä alkuopetuksessa on tärkeää, jotta lapsista kasvaa osaavia koululaisia. Koululaistaitojen lisäksi on opetettava myös paljon tunne-, vuorovaikutus- ja kaveritaitoja sekä oman toiminnan ohjaamiseen liittyviä taitoja.
Alkuopetuksessa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan oppiminen ovat keskeisessä roolissa. Etenkin lukemaan opettaminen herättää monenlaisia ajatuksia ja aluksi moni jännittääkin sitä, osaako opettaa lapsen lukemaan.

Mistä tietää, mikä alkuopetuksessa on tärkeää?
Mieti, mikä itsellesi on kaikista tärkeintä, kun astut osaksi uutta ryhmää ja tilannetta. Minulle se on ainakin turvallisuus ja luotto siihen, että tilassa kanssani olevat haluavat minulle hyvää ja pelaamme samassa joukkueessa. Turvallisuus on kaiken perusta - ilman sitä meidän on aika mahdotonta keskittyä oppimaan uutta.
Turvallisuuden tunteen luomisen lisäksi on monia muitakin asioita, joihin parin vuoden aikana on syytä keskittyä tarkemmin. Esittelen tässä artikkelissa neljä itselleni tärkeintä kulmakiveä, joita ovat:
- Ryhmäytyminen
- Tunne- ja vuorovaikutustaidot
- Opiskelutaidot
- Vahva pohja lukemiselle, kirjoittamiselle ja laskemiselle
Alkuopetuksessa ryhmäytyminen on tärkeää
Jotta oppilaat voisivat tulla turvallisin mielin kouluun, löytää itselleen ystäviä sekä tuntea kuuluvansa ryhmään, on ryhmäyttämistä tehtävä säännöllisesti. Ryhmäyttäminen ei ole vain ensimmäisten tutustumispäivien puuhaa, vaan erilaisia ryhmäytymisharjoituksia tulee tehdä läpi alkuopetuksen.
Tunne- ja vuorovaikutustaitoja harjoitellaan jatkuvasti
Kiistat jalkapallokentällä, riidat kaverin huomiosta ja turhautuminen vaikeisiin tehtäviin ovat tilanteita, jotka tulevat alkuopetuksessa jatkuvasti eteen. Näiden tilanteiden ratkomisen kautta pääsemme kuitenkin harjoittelemaan äärimmäisen tärkeitä tunne- ja vuorovaikutustaitoja, joita tarvitaan myöhemmässäkin elämässä jatkuvasti.
Tunne- ja vuorovaikutustaitoja voi harjoitella monipuolisesti myös ilman arjen tilanteita, jotta todellisen tilanteen syntyessä osataan toimia tilanteessa järkevästi. Esimerkiksi kirjallisuuden avulla on mielekästä harjoitella ratkomaan vaikeiden tunteiden kohtaamista ja riitojen selvittelyä.
Pohja opiskelutaidoille luodaan alkuopetuksessa
Omista tavaroista huolehtiminen, ohjeiden kuuntelu ja niiden mukaan toimiminen, vastuun ottaminen tehtävien tekemisestä ja toimintaan osallistumisesta sekä taito pyytää tarvittaessa apua ovat äärimmäisen tärkeitä taitoja niin alkuopetuksessa kuin myöhemminkin koulu-uralla. Kaikki nämä ovat kuitenkin taitoja, jotka pitää ensin opetella ja joita tulee säännöllisesti harjoitella, jotta niistä tulee rutiini oppilaalle.
Vankka pohja luku-, kirjoitus- ja laskutaidolle opitaan varhain
Oppisisältöjä mahtuu alkuopetukseenkin hurja määrä. Väitän kuitenkin, että ilman hyvää pohjaa luku- ja kirjoitustaidolle sekä laskutaidolle, oppilas on aika pulassa ylemmillä luokilla. Alkuopetuksessa jo lukujärjestys ohjaa suurimman osan tunneista äidinkieleen ja matematiikkaan, mikä mahdollistaa panostamisen näihin oppiaineisiin.
Joskus oppikirjoilla on kiire edetä asiasta toiseen ja opettajalle alkaa tulla paineita siitä, pitäisikö koko kirja ehtiä täyttämään vuoden aikana. Neuvoni on kuitenkin, että keskittykää aivan perusasioihin niin kauan, että ne ovat varmasti hallussa. Vaikka jonkin asian opiskelu veisi kolminkertaisen määrän aikaa, se kannattaa tehdä kunnolla, koska kaikki uusi tieto etenkin matematiikassa rakentuu vanhan tiedon päälle. Legendaarinen lausahdus "Oppikirja ei ole OPS" pitää hyvin paikkansa ja se kannattaakin tallettaa sydämeen.
Miten opettaa lapsi lukemaan?
Moni miettii alkuopettajakin miettii, osaako opettaa lapsen lukemaan. Alkuopetuksen opinnot antavat paljon valmiuksia lukemaan opettamiseen, mutta ensimmäiset kerrat jännittävät aina. Toisinaan alkuopetukseen päädytään opettamaan ilman kyseisiä opintoja ja silloin tilanne voi olla vielä jännittävämpi. Mikä sitten neuvoksi?
- Kysy rohkeasti apua kollegoilta. Parhaat neuvot tulevat ihmisiltä, jotka ovat opettaneet lapsia lukemaan jo useamman kerran. Ja kaikki me olemme aloittaneet jostakin, kysymisessä ei ole mitään hävettävää.
- Lue kirjallisuutta. Lukemaan ja kirjoittamaan opettamisesta on kirjoitettu useita teoksia. Kautta aikojen suosikkini on Lerkkasen Lukemaan oppiminen ja opettaminen esi- ja alkuopetuksessa.
- Luota itseesi. Sinä osaat. Tutkimusten valossa suurin osa lapsista oppii herkkyyskaudellaan lukemaan, älä siis ota asiasta liikaa paineita. Sinä teet parhaasi, pyydät apua tarvittaessa ja innostat ja tuet lasta lukutaidon oppimisessa.
Miten voin oppia lisää alkuopetuksesta?

Alkuopetukseen liittyviä opintoja voi suorittaa yliopistossa, mutta paljon voi oppia myös kollegoilta, kirjallisuudesta, tekemällä työtä sekä opiskelemalla verkkokursseilla. Oma verkkokurssini "Alkuopetuksen arki rullaamaan" on suunnattu juurikin heille, jotka ovat menossa ensimmäisiä kertoja alkuopetukseen ja haluavat oppia lisää siitä maailmasta. Tutustu verkkokurssiin täällä!
Kaikkinensa alkuopetus on ihana maailma, jossa saa itsekin jatkuvasti innostua, oppia uutta ja onnistuakin. Mikä alkuopetuksessa sitten on tärkeintä? Ehdottomasti se, että siellä kylvetään oppimisen ilon siemenet ja opitaan tärkeät perustaidot tulevaa koulupolkua varten. Kun joskus pääset alkuopetukseen, nauti matkasta!